Syyskuukausien Elenger-kaasutoimitukset saapuivat Klaipedaan
Equinorin omistama kaasutankkeri Isabella toimiti toisen lastin Elengerin tilaamaa amerikkalaista alkuperää olevaa nesteytettyä maakaasua (LNG) Liettuassa sijaitsevaan Klaipedan terminaaliin. Kyseessä on jo neljäs suuri LNG -pohjainen lasti, jolla Elenger varmistaa asiakkaidensa kaasutoimitukset tulevina kuukausina.
„Elenger aloitti LNG-liiketoiminnan viisi vuotta sitten ja on tähän päivään mennessä noussut alueen johtavaksi LNG-osaajaksi kaasumyynnin saralla. Ukrainan sodan alkaessa aloitimme välittömästi toimitusketjujemme täydellisen uudelleenjärjestelyn. Jo touko-kesäkuussa saimme järjesteltyä kolme ensimmäistä suurta LNG-pohjaista kaasutoimitusta yhteistyössä puolalaisen PGNiG:n kanssa. Tämän vuoden viimeisen vuosineljänneksen kapasiteeteista kilpailtaessa Klaipedan terminaalissa, olimme ainoa kaasumyyjä Suomesta, Virosta tai Latviasta, joka osallistui ja varasi onnistuneesti kaksi paikkaa kymmenestä”, sanoi Elenger Finlandin johtaja Pasi Näkki.
”LNG:tä on maailmassa riittävästi, mutta pullonkaulana ovat liian harvat terminaalit, joista sitä voidaan purkaa putkistoihin ja varastoihin. Näkemyksemme mukaan myöskin valtiot ovat alkaneet puuttua vapaisiin markkinoihin ja pyrkivät tätä kautta puolustamaan yhä enemmän kansallisten yritystensä etuja. Klaipedan terminaalisääntöjä on jo muutettu suosimaan ensisijaisesti liettualaisia ja jossain määrin myös latvialaisia sekä puolalaisia yrityksiä vuodesta 2023 alkaen. Viron kaasunmyyjät, teollisuus ja koko muu markkina odottavatkin innolla Inkoon LNG -terminaalin kapasiteetin allokointisääntöjä, joista toivotaan oikeudenmukaisempia Klaipedaan verrattuna”, Näkki jatkaa.
Tulevina päivinä LNG bunkrataan kaasutankkerista kelluvaan terminaali Independenceen, josta kaasu virtaa putkia pitkin aina kuluttajille asti. Viime vuonna valmistunut, Kreikan lipun alla liikennöivä Isabella on 295 metriä pitkä ja 46 metriä leveä tankkeri, joka voi kuljettaa jopa 174 130 m3 nesteytettyä maakaasua. Toinen LNG-rahti Elengerille tuodaan Klaipedaan marraskuussa.
Elenger on käyttänyt pienempää LNG-terminaalia Klaipedassa jo vuodesta 2017. Sopimus Klaipedos Naftan kanssa kaasun siirtämisestä kelluvan terminaali Independencen kautta siirtoverkkoon allekirjoitettiin vuonna 2019. Lisäksi Elenger on toimittanut LNG:tä rekoilla eri maista niin laivojen bunkraukseen kuin teolliseen off-grid -käyttöön usean vuoden ajan.
Elenger on Suomen ja Baltian alueen suurin yksityinen energiayhtiö. Tarjoamme asiakkaillemme maakaasua putkikaasuna, paineistettuna maakaasuna (CNG) ja nesteytettynä maakaasuna (LNG) ja operoimme Viron suurinta kaasuverkkoa. Olemme aktiivisesti mukana kansainvälisessä energiakaupassa, kehitämme uusiutuvan energian portfoliota niin aurinkoenergian kuin biokaasunkin (biometaani) tuotannon ja myynnin muodossa.
Elenger toimii Suomessa, Baltiassa ja Puolassa. Kotimaassaan Virossa se tunnetan paremmin nimellä Eesti Gaas. Konsernin energian myyntivolyymi viime vuonna oli 12 TWh, josta yli 70 prosenttia tuli Viron ulkopuolelta. Konsernilla on yhteensä 50 000 asiakasta.