Menu
 

Elenger on varannut yli puolet Inkoon talvikapasiteetista

Suomen Inkoon LNG-terminaalin järjestämän talvikapasiteetin varauksen tuloksena Eesti Gaas sai kolme toimituspaikkaa. Ne yhdessä jo aiemmin varatun yhden paikan kanssa mahdollistavat yhteensä neljän LNG-rahdin tuomisen Suomeen joulukuusta huhtikuuhun.

Pasi Näkki

Pasi Näkki 

”Tavoitteenamme on tuoda talvikaudella yksi rahti kuukaudessa ja siten varmistaa kaasun kulutuksen vakaus ja turvallisuus asiakkaille ja Suomen markkinoille. Balticconnectorin vaurioituminen on tuonut uusia haasteita, mutta markkinat pystyvät ratkaisemaan tilanteen tekemällä yhteistyötä järjestelmäoperaattorin, LNG-terminaalin ja kaasun maahantuojien kanssa”, sanoo Elenger Suomen toimitusjohtaja Pasi Näkki.

Elenger on yli kolminkertaistanut LNG-toimituksensa tänä vuonna ­– viime vuoden viiden laivarahdin sijaan yhtiö tuo alueelle tänä vuonna yhteensä 18 rahtia. Kolmannes Suomen ja Baltian alueen tuonnista menee Elengerin kautta.

Aiemmin maakaasu saapui Suomeen pääosin Venäjältä putkea pitkin, mutta suunta on ollut suljettuna lähes puolitoista vuotta ja täysimittainen käännös länteen on tapahtunut. Maakaasu tuodaan nyt nesteytetyssä muodossa Inkoon terminaaliin, jossa se kaasutetaan uudelleen ja syötetään kaasuverkkoon. Elengerin tuomilla LNG-tarvikkeilla on alkuperätodistukset. Kaasu tulee pääosin Yhdysvalloista ja Norjasta.

Viidellä markkina-alueella – Suomessa, Virossa, Latviassa, Liettuassa ja Puolassa – toimiva Elenger kasvoi viime vuonna Suomen ja Baltian alueen suurimmaksi yksityiseksi energiayhtiöksi. Elenger-konserni tarjoaa asiakkailleen maakaasua putkikaasuna, paineistettuna maakaasuna (CNG) ja nesteytettynä maakaasuna (LNG) ja hallinnoi Viron ja Latvian suurimpia kaasuverkkoja. Yhtiö harjoittaa aktiivisesti kansainvälistä energiakauppaa ja kehittää uusiutuvan energian portfoliota aurinkoenergian ja biometaanin tuotannon ja myynnin muodossa. Viron kotimarkkinoilla Elengerin nimi on Eesti Gaas.