Menu
 

Elenger tähtää Suomen uudistuvalle maakaasumarkkinalle

Maakaasumarkkinat uudistuvat Suomessa ensi vuoden alusta. Ensi vuodesta lähtien Suomi siirtyy avoimeen maakaasumarkkinaan. Lisäksi rakenteilla oleva Balticconnector-kaasuputki tulee yhdistämään Suomen osaksi Baltian maakaasumarkkinaa. Virolainen energiayhtiö Elenger on pitkään ollut Baltian alueen johtavia maakaasun toimittajia. Nyt yhtiö pyrkii Suomen markkinoille vakavasti otettavana haastajana vahvan suomalaisedustuksen johdolla.

Uusi maakaasumarkkinalaki astui voimaan 1. tammikuuta 2018. Sen myötä Suomen maakaasumarkkinan jakeluverkko avautuu kilpailulle vuoden 2020 alusta. Maakaasun maahantuonnista, siirrosta ja tukkumyynnistä Suomessa vastaa tällä hetkellä valtion monopoliyhtiö Gasum Oy ja putkikaasua toimittaa Suomeen vain venäläinen Gazprom. Nesteytettyä maakaasua on aiemmin tuotu Suomeen laivakuljetuksilla, mutta muutoksen myötä uusilla toimijoilla on pääsy myös Suomen maakaasun jakeluverkkoihin.

Samalla kun maakaasumarkkina uudistuu, Suomen ja Viron välinen Balticconnector-putkiyhteys otetaan käyttöön. Elenger Oy:n suomalainen toimitusjohtaja Jarko Alanko odottaa innolla kotimaisen maakaasumarkkinan uudistumista.

Jarko Alanko

Jarko Alanko 

  • Elämme Suomen maakaasun lähes 50 vuotisen historian kenties mielenkiintoisinta aikaa. Toimijoiden määrän kasvaessa markkinalla kaasun hinnoittelumallit tulevat uudistumaan ja matalampi hintataso hyödyttää myös kaasun käyttäjiä. Baltic Connector -kaasuputken valmistuttua Suomi liittyy osaksi Baltian kaasumarkkinaa. Meillä on jo kokemusta markkinan avautumisesta Latviassa ja Virossa, mikä antaa meillä hyvät edellytykset onnistua myös Suomessa, Alanko kertoo.

Elenger on jo toimittanut Suomessa asiakkailleen monipuolisia maakaasuratkaisuja. Yhtiön toimesta muun muassa Tallink Siljan johtavaa matkustajalaiva Megastaria on tankattu nesteytetyllä maakaasulla (LNG) Helsingin satamassa jo yli 2000 kertaa. Elenger aloitti hiljattain myös rahtilaivojen LNG-tankkauksen Hangon satamassa.

Elengerillä on aikeissa vankistaa asemaansa Suomessa myös putkikaasupuolella markkinoiden vapautuessa.

Elengerin johdossa vahva suomalaisedustus

Elenger, joka tunnetaan kotimaassaan Virossa paremmin nimellä Eesti Gaas, on vahvistanut organisaatiotaan Suomen markkinoiden avautumista silmällä pitäen.

Yli 20 vuotta Gasumin palveluksessa toiminut Jarko Alanko siirtyi Elengeriin kesällä 2018 neuvonantajaksi ja tämän vuoden alusta Alanko on toiminut Elenger Oy:n toimitusjohtajana. Yhtiön vahvaa suomalaisedustusta täydentää Tallink Siljan varatoimitusjohtajana toiminut Pasi Näkki, joka nimettiin Elengerin merikäytöstä vastaavan Elenger Marine OÜ:n toimitusjohtajaksi syyskuussa. Näkki istuu myös Elenger Oy:n hallituksessa.

Lisäksi yhtiöön on kiinnitetty putkistokaasun myyntipäälliköksi Tuula Liukko joka on toiminut projektipäällikkönä kansainvälissä kehitysprojekteissa ja liiketoiminnan kehityksessä Rambollilla ja Pöyryllä. LNG:n myyntijohtajaksi on nimetty energiayhtiön Linde Groupin puhtaan energian yksiköstä vastannut Pasi Moisio. Yhtiön hallituksessa istuu virolainen Kalev Reiljan, joka on toiminut Suomessa Soneran teknologiajohtajana ja Nokian myyntijohtajana.

  • Eesti Gaasin johdolta on ollut hieno oivallus rakentaa uusiin markkina-alueisiin paikallinen toimisto ja henkilöstö. Aiempi kokemuksemme osoittaa, että asiakkaat arvostavat korkealle kanssakäymistä äidinkielellään. Molemmat Pasit tuovat taustojensa takia yhtiöömme uusia mahdollisuuksia. Pasi Näkki varustamopuolen ammattilaisena on suuri voimavara Elengerin kansainvälistymisessä. Pasi Moisio puolestaan vahvana nesteytetyn maakaasun toimitusketjun asiantuntijana mahdollistaa monipuolisten ja tehokkaiden ratkaisujen tarjoamisen asiakkaillemme oli heidän maakaasun käyttötarve merellä tai maalla, Alanko kertoo.
Pasi Näkki

Pasi Näkki 

Elenger Marine OÜ:n tuore toimitusjohtaja Pasi Näkki ennustaa, että perinteiset dieselpolttoaineet väistyvät pian nesteytetyn maakaasun tieltä merikäytössä.

  • Matkustajalaivojen lisäksi yhä useammat uudet rahtialukset siirtyvät käyttämään nesteytettyä maakaasua energialähteenä. Energiatehon ja ympäristöystävällisyyden turvin nesteytetty maakaasu tulee väistämättä korvaamaan merikäytössä dieselpolttoaineet, joka vaikuttaa Suomessa positivistisesti Itämeren veden- ja ilmanlaatuun, Näkki kertoo

Elenger on Pohjois-Euroopan suurimpia toimijoita, jotka toteuttavat rahti- ja matkustajalaivojen truck-to-ship LNG-tankkauksia. Lisäksi hollantilainen laivavalmistaja Damen rakentaa tällä hetkellä Elengerille uutta LNG-tankkaukseen tarkoitettua merialusta, jonka on tarkoitus tehdä LNG-tankkauksia Itämerellä. Alus valmistuu vuonna 2020 ja aloittaa ympäristöystävällisten laivojen tankkauksen Suomenlahden alueella.

Viime vuonna yhtiö toimitti maakaasulähteistään eri puolilla Venäjää, Suomea, Liettua ja Puolaa yli 16 000 tonnia nesteytettyä maakaasua asiakkailleen.